keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Opas anonyymiin bloggaamiseen


Turvallisesti netissä


Nykyään täyden anonymiteetin saavuttaminen netissä on hankalaa ellei jopa mahdotonta. Kaikki tekemisesi netissä, oli se sitten googlettelua tai ostosten tekemistä, tallentuu johonkin tietokantaan. Jopa iPhonella kuvia ottaessa kuviin tallentuu käyttäjän sijainti. Vaikka tiedot poistaisi jälkikäteen, ne ovat jo ehtineet tallentua kiintolevylle ja tiedot voidaan sitä kautta palauttaa.

Bloggaamisen ja sosiaalisen median käytön myötä ihmiset ovat avanneet elämänsä koko maailman nähtäville. Tämä tuo mukanaan myös suuria riskejä esimerkiksi identiteettivarkauksiin liittyen. Vaikka suurin osa lukijoista olisi hyväntahtoisia, tarvitaan vain yksi mätä hyypiö pilaamaan bloggaajan elämän. Maailmasta valitettavasti löytyy sellaisia ihmisiä, jotka haluavat muille pahaa.

Bloggaaminen tarjoaa erinomaisen alustan toteuttaa itseään, joten pelon ei kannata antaa estää toteuttamasta omaa intohimoaan. Omaa ja läheistensä turvallisuutta voi kuitenkin suojella monin eri toimenpitein, joista kerron tässä postauksessa.


Anonyymisti vai omalla nimellä?


Blogia perustaessa täytyy päättää, kirjoittaako blogia anonyymisti vai omalla nimellä. Ja mitä tietoja itsestään voi edes paljastaa, ettei henkilöllisyys vain paljastuisi? Entä miten oman henkilöllisyytensä voi salata mahdollisimman hyvin?

Alussa ei kannata liikaa jahkailla, haluaako kirjoittaa blogia anonyymisti vai omalla nimellä. Jos vähääkään epäröi omalla nimellä bloggaamista, kannattaa ehdottomasti kirjoittaa blogia anonyymisti. Näin ei ainakaan joudu jatkossa katumaan ja menettämään yöuniaan. Myöhemmin voi kyllä halutessaan paljastaa oman nimensä, mutta omaa henkilöllisyyttään ei voi enää piilottaa, kun sen on kerran paljastanut.

Esimerkiksi Strictly Style –blogin kirjoittaja Hanna Väyrynen aloitti blogiuransa tällä tavoin. Alkuun hän kirjoitti Skinny Vanilla Latte –nimistä blogia salasanan alla. Sitten hän perusti Strictly Style –blogin, joka oli julkinen blogi, mutta jossa hän ei paljastanut nimeään eikä esimerkiksi asuinmaataan. Nykyään hän kirjoittaa blogia omalla nimellään ja bannerissakin lukee Strictly Style by Hanna Väyrynen.


Omalla nimellä bloggaaminen tekee blogista uskottavan


Omalla nimellä bloggaamisesta on luonnollisesti ainakin jonkin verran hyötyä. Bloggaaja antaa kasvot blogilleen ja seisoo sanojensa takana, mikä antaa blogille huimasti lisää uskottavuutta. Lisäksi blogi on oivallinen keino markkinoida itseään ja tulla tunnetuksi jonkin tietyn aihealueen asiantuntijana. Tällöin blogista voi olla runsaasti hyötyä omalla uralla.

Omalla nimellä bloggaamisen hyötyjä kuitenkin liioitellaan mielestäni. Ainakaan itse en ole uuden blogin löytäessäni kovinkaan kiinnostunut selvittämään kirjoittajan henkilöllisyyttä perinpohjaisesti. Jotain kertoo varmasti sekin, että tälläkin blogilla on tuhansia lukijoita, mutta Tietoja minusta –kohtaa on katsottu tähän mennessä vain noin muutama sata kertaa. Etenkin tällaisissa asiapainotteisissa blogeissa ihmisiä kiinnostaa enemmän asia kuin se ihminen kaiken takana.

Lifestyle-blogit ovatkin sitten ihan asia erikseen, koska bloggaajan persoona on kaiken keskiössä. Nämä bloggaajat kohtaavatkin niitä kaikkein fanaattisimpia lukijoita, jotka suhtautuvat pakkomielteisesti bloggaajaan. Monet suositut bloggaajat ovatkin kertoneet saaneensa stalkkereita blogin takia. Tätä en sinänsä ihmettele, koska monien bloggaajien osoitetiedot löytää helposti googlettamalla. Mielestäni on hämmästyttävää, kuinka välinpitämättömiä suositut bloggaajat ovat tämän asian suhteen.


Miksi kirjoittaa blogia anonyymisti?


Anonyymisti bloggaamiselle on varmasti yhtä monta syytä kuin on bloggaajiakin, mutta seuraavat syyt ovat luultavasti yleisimpiä:

- Blogin aihe on arkaluontoinen.
- Kirjoittaja avautuu henkilökohtaisista asioistaan.
- Omiin kirjoitustaitoihin ei luoteta vielä tarpeeksi.
- Jonkin aiheen erityisasiantuntijana on vaikeaa esiintyä, jos ei ole kouluttautunut juuri sille alalle. Lukijat saattavat kyseenalaistaa kirjoittajan ammattitaidon, jos hänellä ei ole minkäänlaista työkokemusta blogiaiheesta.
- Omia ajatuksia ei haluta omalla nimellä paljastaa koko maailmalle. Lukijoiden joukossa voi olla myös entisiä, nykyisiä ja tulevia työnantajia, työkavereita ja perheenjäseniä, jotka mahdollisesti googlettavat nimesi.
- Itseä ja läheisiä halutaan suojella.


Anonyymiteetin monet kasvot


Bloggaaja voi itse vapaasti päättää, minkä tasoista anonymiteettiä itselleen haluaa.

Ainakin seuraavat anonymiteetin muodot on havaittavissa blogimaailmassa:

Täysin anonyymi: Bloggaaja ei paljasta mitään sellaisia tietoja itsestään, jotka voisivat paljastaa hänen henkilöllisyytensä. Blogissa ei ole esimerkiksi nimeä, sijaintitietoja eikä valokuvia bloggaajasta.

Osittain anonyymi: Bloggaaja paljastaa joitakin tietoja itsestään. Bloggaaja saattaa esimerkiksi näyttää blogissa kuvan kasvoistaan, muttei kerro nimeään eikä ammattia.

Valehenkilöllisyys: Bloggaaja luo valheellisen persoonan.


Jos haluat kirjoittaa blogia täysin anonyymisti, kannattaa noudattaa seuraavia vinkkejä:


1. Tee uusi sähköpostiosoite blogia varten. Älä käytä osoitetta hankkiessa oikeita nimi- tai osoitetietojasi. Älä käytä Yahoon, Gmailin tai Hotmailin osoitetta, koska niistä voi selvittää ip-osoitteen. Esimerkiksi Hushmail takaa täydellisen anonymiteetin. Myös Tor-verkossa on sähköpostipalveluja, jotka pitävät henkilöllisyytesi täysin salassa.

2. Älä käytä samaa nimimerkkiä tai salasanaa kuin muilla sivustoilla. Keksi täysin uusi nimimerkki ja salasana blogia varten. Älä suosittele blogipostauksia omalla Facebook- tai Twitter-tililläsi, jotta blogia ei yhdistetä sinuun.

3. Älä kerro mitään sellaisia tietoja itsestäsi, joista voisi päätellä, kuka olet. Älä kerro esimerkiksi asuinpaikkakuntaa, työpaikkaa, etunimeä tai omaa tai lastesi ikää. Älä myöskään laita blogiin kuvia itsestäsi tai esimerkiksi kodistasi.

4. Älä ikinä kirjaudu blogiin työkoneella. Työpaikan verkon käyttäminen on aina suuri riski. Työnantaja saattaa valvoa, millä nettisivuilla käyt. Riskinä on myös se, että työkaverit yllättävät sinut blogin parissa.

5. Älä anna älypuhelimen paljastaa sinua. Jos haluat kirjautua blogiin älypuhelimellasi, varmista ensin, että GPS on pois päältä. Noudata samoja periaatteita kuin tietokoneella blogatessasi.

6. Kirjaudu heti ulos blogista, kun lopetat sen käyttämisen. Jotkut sivustot keräävät tietoja käyttäjän verkossa liikkumisesta. Jotkut sivustot keräävät tietoja kävijöistään vielä senkin jälkeen, kun sivustolta on kirjauduttu ulos. Tämän vuoksi kannattaa sulkea kaikki ikkunat, tyhjentää välimuisti ja poistaa evästeet.

7. Rekisteröi anonyymi domain. Verkkotunnuksen rekisteröidessä bloggaajan henkilökohtaiset tiedot lisätään julkiseen hakemistoon. Pienestä lisämaksusta voit pitää henkilökohtaiset tietosi salassa. Esimerkiksi GoDaddy* tarjoaa kaksi tietosuojavaihtoehtoa henkilökohtaisten tietojen salassa pitämiseen.

8. Älä hanki blogiin mainoksia, jotta affiliate-verkostot eivät saa selville nimeäsi. Tähtää siihen, ettei kukaan saa selville henkilöllisyyttäsi. Älä kerro blogistasi ikinä kenellekään.

9. Käytä yksityistä selausta tai mielellään jopa Tor-verkkoa. Tor-verkko on ohjelmisto, joka mahdollistaa anonyymin internetin selaamisen siten, ettei kukaan havaitse sijaintiasi tai tekemiäsi. Sitä käytetään kuten tavallista selainta, mutta käytöstä ei jää minkäänlaisia jälkiä.

10. Muuta joitakin faktoja. Jos kirjoitat blogia esimerkiksi työstäsi, saattavat pienet yksityiskohdat paljastaa sinut. Kirjoita mahdollisimman ympäripyöreästi ja mieti tarkkaan, mitkä asiat ovat relevantteja blogin kannalta. Voit myös vääristellä joitakin asioita. Jos joku epäilee sinun olevan blogin kirjoittaja, voivat pienet asiat harhauttaa häntä.


Muita vinkkejä oman henkilöllisyyden varjelemiseen


Nykyään on tavallista, että bloggaaja näyttää kasvonsa blogissaan ja paljastaa ehkä etunimensä, mutta haluaa pitää muut tiedot salassa. Tällaisen bloggaajan henkilöllisyys on kuitenkin helppo selvittää.

Blogipiirit ovat pienet ja yleensä bloggaajat viettävät aikaa keskenään. Näin ollen esimerkiksi jos tietää blogikavereiden koko nimet, on helppoa löytää bloggaaja heidän Facebook-kavereistaan. Bloggaajan kannattaa huomioida tämä ja muuttaa omia tietosuoja-asetuksiaan.

Myös osoitetiedot kannattaa muuttaa salaisiksi. Tämä onnistuu kirjautumalla Väestörekisterikeskuksen kotisivulle esimerkiksi pankkitunnuksilla ja menemällä kohtaan ”Tietojen luovutuskiellot”.  Laita rasti ruutuun niihin kohtiin, jotka haluat salata.



*mainoslinkki

2 kommenttia:

  1. Mielestäni hyvä lähtökohta on se, ettei kirjoita nettiin mitään sellaista, mitä ei omalla nimellä voi julkaista.

    VastaaPoista