perjantai 12. helmikuuta 2021

Miksi blogi ei näy Googlen hakutuloksissa?


Tässä postauksessa annan ohjeet, joiden avulla voit varmistaa, että blogisi näkyy Googlen hakutuloksissa. 


1. Anna hakukoneille lupa löytää blogisi. Tämän voi muuttaa blogin asetuksissa. Samalla kannattaa myös tarkistaa, että onhan blogisi julkinen eli kaikille avoin. 



blogi googlehaussa


2. Anna ajan kulua. Kun olet korjannut blogisi asetukset, parin päivän sisään blogisi pitäisi näkyä Google-haussa. Sitten kun blogisi vihdoin näkyy hakukoneissa, sivustosi sisällöstä ja nimestä riippuen se saattaa olla ensimmäisten hakutuloksien joukossa tai sitten todella syvällä hakukoneen syövereissä - tai missä tahansa siltä väliltä. Seuraavaksi tehtävänä onkin siis saada sivusto korkeammalle hakutuloksissa. 

3. Tuota enemmän sisältöä blogiisi. Kirjoita lisää postauksia niin saat varmasti blogisi esille. Mitä enemmän blogissasi on sisältöä, sitä enemmän siellä on avainsanoja, joiden avulla ihmiset voivat löytää blogisi. Saan paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat juuri perustaneet blogin ja murehtivat, miksi blogi ei näy Googlessa ja miksi lukijoita ei ole vielä kertynyt. Mutta jos blogissa ei ole vielä varsinaista sisältöä, ihmiset ja hakukoneet eivät kiinnostu siitä. 

3. Otsikoi blogitekstit osuvasti. Mieti mitä ihmiset mahtaisivat hakea Googlesta. Esimerkiksi "Miksi blogi ei näy Googlen hakutuloksissa" on tälle tekstille parempi otsikko kuin "Asiaa hakukoneista".

4. Tee kuvista hakukoneystävällisiä. Hakukoneen tulisi pystyä tunnistamaan myös sivustollasi olevat kuvat, sillä monet potentiaaliset lukijat käyttävät kuvahakua. Muista siis nimetä blogin kuvatiedostot ja antaa niille vaihtoehtoiset tekstit ja otsikkotekstit. Harmittavan usein ihmiset unohtavat tämän. Jos kuvan nimi on mallia "0287591_12022020", ei Google voi tietää, mitä kuva esittää. Olen kirjoittanut kuvien hakukoneoptimoinnista erillisen postauksen, jonka voit lukea tästä.

5. Tee nettisivustasi helposti käytettävä. Sivustollasi vierailevia ihmisiä kiinnostaa ensisijaisesti sivulla oleva sisältö eikä sen ulkoasu. Älä siis hulluttele liikaa nettisivusi designin kanssa. Esimerkiksi tämän blogin olen pitänyt tietoisesti simppelin näköisenä, koska kaikki ihmiset osaavat varmasti navigoida tällä tutulla Bloggerin pohjalla ja löytää vanhat postaukseni sekä yhteystietoni. Olen huomannut, että nykyään monissa blogeissa mennään design edellä eikä esimerkiksi postausarkistoa ole lainkaan. Pienillä ulkoasumuutoksilla nämä bloggaajat voisivat moninkertaistaa tienestinsä. Sama pätee yritysten nettisivuihin. Hiljattain halusin ottaa yhteyttä erääseen mainostoimistoon, jota minulle oli suositeltu. Heillä oli upeat nettisivut kaikkine grafiikoineen, joihin oli varmasti palanut iso summa rahaa, mutta en löytänyt sivulta firman yhteystietoja enkä tietoa heidän palveluistaan. Käännyinkin sitten toisen firman puoleen.

6. Päivitä blogia säännöllisesti. Bloggaamalla ahkerasti viestit Googlelle, että blogisi on ajantasainen ja vielä toiminnassa. Ehkä olet huomannut, kun olet itse hakenut tietoa Googlesta, että hakutulokset ovat yleensä hiljattain päivitettyjä sivuja - useimmiten parilta viime vuodelta. Ja mielelläsi valitset tuoreimman artikkelin aiheesta, jotta saat varmasti ajantasaista tietoa. Sen sijaan esimerkiksi kymmenen vuotta vanhaan tietoon suhtaudut varauksella.

7. Mieti vielä, millä kielellä kirjoitat. Olen huomannut, että blogin kieli vaikuttaa suuresti siihen, kuinka korkealla se näkyy Googlessa. Englanniksi on jo olemassa niin paljon sisältöä netissä, että oman nettisivun eteen saa nähdä tajuttomasti vaivaa, että sen saa näkymään ensimmäisten hakutuloksien joukossa. Suomi taas on pieni kielialue ja suomenkielistä sisältöä on vähemmän netissä, joten oman sivun saa helposti näkymään Googlessa ensimmäisten hakutuloksien joukossa.

Eri keinoja käyttäen voit siis saada blogin näkymään yhä korkeammalla hakutuloksissa. Näitä keinoja kutsutaan hakukoneoptimoinniksi (SEO eli search engine optimization). Termi kuulostaa monimutkaiselta, mutta hakukoneoptimointi on itse asiassa hyvinkin yksinkertaista. Maalaisjärjellä ajateltuna, Google haluaa näyttää ensimmäisten joukossa laadukkaat sivustot, joiden se ajattelee vastaavan hakua ja jotka ovat hyvin toimivia. Jos sivustolla esimerkiksi kestää pitkään latautua, useimmat meistä eivät viitsi odottaa vaan menevät etsimään tietoa eri sivulta. 


Kerro kommenttiboksissa, saitko näiden vinkkien avulla blogisi näkymään Googlessa!

tiistai 29. syyskuuta 2015

Miten blogiin lisätään kirjoittajia?


Blogilla on oletusarvoisesti vain yksi kirjoittaja. Toki samat ihmiset voivat käyttää blogia samoilla tunnuksilla, mutta blogiin on myös mahdollista lisätä useita käyttäjiä. Jos siis haluat kirjoittaa blogia yhdessä esimerkiksi puolisosi, kaverisi tai kollegasi kanssa, noudata näitä ohjeita lisätäksesi blogiin uuden kirjoittajan.

Kirjoittajien lisäämisestä on hyötyä myös silloin, kun on palkannut jonkun muokkaamaan blogin ulkoasua. Omaa käyttäjätunnusta ja salasanaa ei tarvitse luovuttaa hänelle, vaan hänelle voi antaa käyttöoikeudet muokata blogia omilla Google-tunnuksillaan.


Näin lisäät blogiin kirjoittajan:


1. Mene blogin asetuksissa kohtaan ”Perus”. Kohdassa ”Käyttöoikeudet” klikkaa ”Lisää kirjoittajia”.



2. Kirjoita tekstikenttään niiden henkilöiden sähköpostiosoitteet, jotka haluat lisätä kirjoittajiksi. Erota sähköpostiosoitteet pilkuilla. Paina lopuksi ”Kutsu kirjoittajia”.

3. Blogger lähettää kutsumillesi henkilöille sähköpostitse kutsun osallistua blogin kirjoittamiseen. Kutsutulla henkilöllä pitää olla Google-tunnukset, jotta hän voi osallistua blogiin. Ennen kutsujen hyväksymistä kutsut näkyvät blogin asetuksissa avoimina kutsuina.



Mitä oikeuksia toinen kirjoittaja saa?


Kun kutsuttu henkilö on hyväksynyt kutsun, blogi näkyy myös hänen blogiluettelossaan. Hän saa oletusarvoisesti vain rajalliset käyttöoikeudet blogiin. Hän voi kirjoittaa omalla nimellään postauksia, muttei pysty muokkaamaan sinun kirjoittamia postauksia. Lisäksi hänellä on oikeus poistaa itsensä kirjoittajista.

Jos lisätylle kirjoittajalle haluaa antaa täydet oikeudet blogiin, hänet voi lisätä järjestelmänvalvojaksi blogin asetuksissa. Kirjoittajan nimen perässä on pudotusvalikko, jossa lukee käyttöoikeuksien laajuudesta riippuen joko "Tekijä" tai "Järjestelmänvalvoja". Kannattaa valita tarkkaan, kenelle antaa täydet oikeudet, koska järjestelmänvalvojalla on myös oikeus poistaa blogi.


Miten kirjoittaja poistetaan?


Kirjoittajan voi poistaa kirjoittajaluettelosta klikkaamalla asetuksissa ruksia kirjoittajan nimen perässä.



HUOM! Blogin sähköpostiosoitteen vaihtaminen


Kirjoittajien lisäämisestä on hyötyä myös siinä tapauksessa, että haluaa alkaa käyttää blogiaan eri Google-tilin kautta. Jos esimerkiksi olet blogia perustaessa luonut uuden sähköpostiosoitteen (blogi@gmail.com) ja haluat yhdistää blogin siihen tiliin, jota yleensä käytät (etunimi.sukunimi@gmail.com), voit siirtää blogin tätä kikkaa hyödyntämällä eri Google-tilille. Se onnistuu lisäämällä toinen Google-tili järjestelmänvalvojaksi ja poistamalla alkuperäinen kirjoittaja kirjoittajaluettelosta.

torstai 10. syyskuuta 2015

Kannattaako anonyymi kommentointi hyväksyä?


Blogitekstit herättävät keskustelua


Bloggaamisen tarkoitus on jakaa tietoa ja omia ajatuksia muiden kanssa ja herättää sitä kautta keskustelua. Vuorovaikutus lukijoiden kanssa on yksi parhaimmista asioista bloggaamisessa. Ainakin itseäni kiinnostaa lukijoiden mielipiteet kirjoittamistani teksteistä. Blogit ovat ennen kaikkea yksi sosiaalisen median muoto ja juuri se sosiaalinen puoli tekee bloggaamisesta kiinnostavaa.

Olen hyväksynyt anonyymin kommentoinnin blogissani, koska haluan antaa kaikille lukijoilleni mahdollisuuden osallistua keskusteluun. Minulle on tärkeää, että kommenttiboksissa tulee esille uudenlaisia näkökulmia ja kommentoijat voivat kertoa omia kokemuksiaan postauksen aiheeseen liittyen. Kommentoiminen on lukijoille helppoa, kun heidän ei tarvitse kirjautua sisään eikä antaa omaa nimeään tai sähköpostiosoitettaan.

Kuka tahansa voi siis kommentoida blogiani, mutta tarkistan kaikki kommentit ennen niiden julkaisemista. Kun saan uuden kommentin blogiin, Blogger lähettää valvontapyynnön sähköpostiini. Blogin kommenttiasetukset näyttävät tällä hetkellä tältä:




Anonyymit ovat ahkerimpia kommentoijia


Tähän blogiin tulleista kommenteista noin 60 % on anonyymeilta käyttäjiltä ja loput 40 % ovat kirjautuneilta käyttäjiltä. Kommenttien määrä olisi siis varsin vähäinen, jos kieltäisin anonyymin kommentoinnin. Lisäksi blogiin tulee toki jonkin verran roskapostiviestejä, mutta Bloggerin roskapostisuodattimen ansiosta ne menevät suoraan roskapostiin eivätkä aiheuta minulle päänvaivaa.

Perustin tämän blogin voidakseni auttaa bloggaajia kaikenlaisten blogiongelmien kanssa. Suurin osa kommenteista on ollut kiitteleviä, mutta olen saanut osani myös negatiivisista kommenteista, vaikka tämän tyyppiseen blogiin ei luonnollisesti tule suurta määrää negatiivisia kommentteja. Jos taas blogissa esittelee omaa elämäänsä ja valtavirrasta eriäviä mielipiteitään, niin kritiikki on kyllä taattu.


Anonyymi = pahis?


Usein sanotaan, että netissä ei kannata sanoa mitään sellaista, mitä ei haluisi omalla nimellään sanoa julkisesti. Ymmärrän kyllä, miksi noin sanotaan, mutta mielestäni lukijoille pitäisi silti antaa mahdollisuus kommentoida nimettömästi. Ihmisillä on erilaisia syitä, miksi he eivät halua kommentoida omalla nimellään nettiin. Esimerkiksi ujous voi olla yksi syy. Tietyissä ammateissa työskentelevillä työnantaja saattaa kieltää sosiaalisessa mediassa esiintymisen.

Anonyymi kommentoiminen tarjoaa tilaisuuden saada äänensä kuuluviin myös niille, jotka eivät muutoin pystyisi ilmaisemaan mielipidettään. Asia ei siis ole niin mustavalkoinen, että anonyymisti kommentoivat ovat automaattisesti pahoja ihmisiä, jotka haluavat haukkua muita.

Jo anonyymin kommentoijan käsitteeseen liittyy ennakko-odotuksia siitä, että kyseessä on jonkinlainen nettikiusaaja ja ilkeilijä. Anonyymeista käyttäjistä puhutaan yleensä siihen tyyliin, että "anot kiusaa", vaikka suurin osa heistä on ihan normaaleja ihmisiä. Kaikki anonyymit leimataan inhottaviksi ihmisiksi sen takia, että muutama heistä kirjoittelee ikäviä asioita nettiin.

Anonyymien jättämät ilkeät kommentit ovat hankala asia. Bloggaajan pitäisi kestää kritiikki eikä hänen pitäisi välittää ilkeilystä. Jotkut ohittavat negatiiviset kommentit olankohautuksella. Toisaalta kritiikkiin pitäisi vastata, koska onhan negatiivinen mielipidekin kuitenkin jonkun mielipide ja lukijoilla on oikeus olla eri mieltä. Jos ilkeän kommentin poistaa, ei sekään ole okei, koska se kertoo bloggaajan olevan herkkänahkainen ja haluavan olla aina oikeassa. Mitä ikinä bloggaaja tekeekään, hän on aina jonkun mielestä väärässä.

Suosittelen vastaamaan negatiivisiin kommentteihin asiallisesti, ihan samalla tavalla kuin vastaisit työpaikalla negatiiviseen asiakaspalautteeseen. Bloggaajatkin ovat tavallaan asiakaspalvelijoita ja lukijat heidän asiakkaitaan. Lue lisää, miten ilkeisiin kommentteihin pitäisi reagoida.


Anonyymin kommentoinnin estäminen ei estä nettikiusaamista


Nimettömien kommenttien estäminen ei estä negatiivisia kommentteja blogista. On totta, että anonyymin kommentoinnin kieltäminen vähentää ylipäänsä kommenttien määrää, joten myös negatiivisia kommentteja tulee suhteessa vähemmän.

Monet bloggaajat kieltävät anonyymin kommentoinnin sillä perusteella, että ihmisten pitäisi uskaltaa sanoa sanottavansa omalla nimellään ja omilla kasvoillaan. Jos lukijan pitää olla kirjautuneena esimerkiksi Google-profiiliinsa voidakseen kommentoida tai hänen pitää antaa nimi ja sähköpostiosoite, se ei tarkoita, että hänen on pakko jättää kommentti omalla nimellään. Sellaista kommentointijärjestelmää ei ole, joka tarkistaisi, onko kyseessä oikeat nimitiedot. Kommentoija voi siis aivan hyvin jättää kommentin tekaistuilla tiedoilla.


Missä tilanteissa anonyymi kommentointi kannattaa kieltää?


Esimerkiksi seuraavissa tapauksissa voi olla perusteltua, että vain kirjautuneet käyttäjät saavat kommentoida:

  • Jos anonyymeilta käyttäjiltä satelee vihaisia kommentteja.
  • Jos blogi on todella suosittu ja siihen tulee niin paljon kommentteja, ettei kaikkia ehdi lukemaan saati vastaamaan niihin, voi anonyymin kommentoinnin kieltäminen olla hyvä keino vähentää kommenttien määrää.

Loppupeleissä kyseessä on tietysti bloggaajan oma valinta. Jotkut sietävät negatiivisia kommentteja hyvin kun taas toiset loukkaantuvat niistä herkästi. Itse näen asian niin, että anonyymeista niin pieni osa on "mätiä yksilöitä", että olisi turhaa kieltää kaikilta anonyymeilta käyttäjiltä kommentoiminen.


Annatko sinä anonyymien kommentoida postauksiasi? Miten olet päätynyt valintaasi? Entä kommentoitko itse omalla nimelläsi vai anonyymisti muiden blogeja?

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Miten tehdä postauksia blogin eri sivuille?


Minuun otti viime viikolla yhteyttä eräs opettaja, joka oli perustanut koululleen blogin. Hän halusi, että postaukset näkyisivät sekä blogin etusivulla että kategorioittain blogin erillisillä sivuilla. Blogissa olisi siis joka luokalle ( 7 lk, 8 lk ja 9 lk) oma sivu, jota klikkaamalla pääsee katsomaan sen luokan tekemiä projekteja.

Päätin tehdä tutoriaalin aiheesta, koska samaa asiaa pohtii varmasti moni muukin. Postausten lajitteleminen omille sivuilleen on kätevää etenkin sellaisissa blogeissa, joissa postaukset käsittelevät vain muutamia eri aiheita.


Miksi sivuille ei voi kirjoittaa useita postauksia?


Olet jo ehkä huomannut, että Bloggerissa sivuille ei voi kirjoittaa useita postauksia, koska yhdellä sivulla on vain yksi tekstikenttä. Bloggerissa on nimittäin tarkoitettu, että sivuilla näytetään vain esimerkiksi yhteystiedot, tietoja bloggaajasta ja muuta vastaavaa tietoa, jonka ei haluta hukkuvan postausten sekaan vaan olevan helposti lukijoiden saatavilla. Postaukset sen sijaan näytetään blogin etusivulla.

On kuitenkin olemassa yksi tapa, jolla saa lajiteltua postaukset näkymään eri sivuilla. Siinä merkitään postaukset tunnisteilla ja näytetään yhdellä sivulla tietyllä tunnisteella merkityt postaukset.


Tee näin:


1. Merkitse postauksiin tunnisteet. Käy postaukset yksitellen läpi ja merkitse oikeassa reunassa olevaan "Tunnisteet"-kohtaan sen sivun nimi, jolla haluaisit postauksen näkyvän.


2. Ulkoasuasetusten kohdassa, jossa voi muokata sivuja, on kohta "Lisää ulkoinen linkki". Anna sivulle nimi ja laita linkiksi bloginnimi.blogspot.fi/search/label/tunnisteennimi. Linkin saat selville klikkaamalla tunnisteen nimeä postauksen lopussa.



3. Tallenna muutokset ja käy blogin puolella katsomassa, miten onnistui. Sivua klikkaamalla pitäisi näkyä kaikki postaukset, jotka on merkitty sillä tunnisteella.


Oletko sinä keksinyt muita keinoja blogipostausten näyttämiseen eri sivuilla?

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kuvakollaasin tekeminen Picasalla


Kuvakollaasit ovat erinomainen tapa elävöittää blogia. Niitä voi käyttää esimerkiksi mainospostausten ja bannerien tekemiseen. Kollaasiin saa liitettyä monta pientä kuvaa yhdeksi suureksi kuvaksi, mikä on hyödyllistä, koska kaikkien kuvien laittaminen postaukseen yksitellen tekisi postauksesta pitkän ja vaikealukuisen.

Itselläni ei ollut ennestään paljoakaan kokemusta kollaasien tekemisestä, mutta halusin kovasti oppia tekemään niitä. Ryhdyin tutkimaan aihetta ja huomasin, että monet muut bloggaajat tekevät hyvännäköisiä kollaaseja Picasa-ohjelmalla. Joten eikun siis lataamaan kyseinen ohjelma ja selvittämään, miten se toimii.

Opetan tässä postauksessa, miten mainoskollaasi tehdään blogiin. Mainoskollaasit ovat yksi tuottavimmista tavoista tienata blogilla rahaa, minkä vuoksi ne ovat suosittu näky blogeissa. Tätä ohjetta voi toki soveltaa myös muunlaisten kuvakollaasien tekemiseen.

1. Mene Picasan sivulle ja lataa ohjelma tietokoneellesi.


2. Anna Picasalle lupa etsiä kuvia tietokoneestasi.


3. Päätä, mitä aihetta kollaasi käsittelee. Itse haaveilen uudesta sohvasta, joten teen kollaasin kivannäköisistä sohvista. Kerään sohvakuvia Elloksen, Finnish Design Shopin ja Stockmannin nettisivuilta, koska olen niiden mainosohjelmissa mukana Tradedoublerin kautta (lue postaukseni Tradedoubleriin liittymisestä). Näin voin laittaa mainoslinkkejä sitten valmiiseen kollaasiin. Kuvat kannattaa rajata huolella ja laittaa kaikki samaan kansioon, jotta kollaasin luominen sujuu helposti.

4. Avaa Picasassa vasemmasta reunasta haluamasi kuvakansio ja klikkaa "Luo kuvakollaasi"-painiketta.


5. Kollaasinäkymässä voit asetella kuvat haluamaasi järjestykseen. Lisäksi voit muokata esimerkiksi kuvien kokoa ja reunojen tyyliä. Tässä vaiheessa ei vielä esimerkiksi lisätä tekstiä kuvaan vaan kuvat vain asetellaan haluttuun järjestykseen.



6. Kun olet valmis, klikkaa vasemmalta "Luo kollaasi".

7. Jos haluat esimerkiksi lisätä tekstiä kuvaan, kaksoisklikkaa kollaasin kuvaa Picasan albuminäkymässä. Vasemmalle pitäisi ilmestyä muokkausvalikko. Klikkaa kohtaa "Teksti". 


8. Aseta tekstiasetukset sellaisiksi, kuin haluat. Tekstin voi kirjoittaa suoraan kuvaan eli mitään erityisiä tekstilaatikoita ei tarvitse luoda. Klikkaa lopuksi "Käytä". Itse numeroin kollaasissa olevat sohvat, koska aion merkitä mainoslinkit kuvan alle.


9. Kollaasini on nyt valmis. Kuvan voi lähettää Picasasta suoraan omaan Google-albumiin, mutta itse halusin tallentaa kuvan työpöydälle. Klikkasin alalaidasta kohtaa "Vie" ja muokkasin kohdekansion työpöydäksi.

10. Enää tarvitsee vain lisätä kollaasi postaukseen ja merkitä affiliate-linkit kuvan alle. Menen Tradedoublerin sivulla kohtaan "Mainosten hallinta" ja "Omat tekstilinkit". Tuotteille pitää luoda omat syvälinkit, koska lukija pitää ohjata linkin kautta suoraan tuotesivulle eikä yrityksen aloitussivulle, kuten mainoslinkit oletusarvoisesti johtavat. Klikkaa siis mainosohjelman perässä kohtaa "Syvälinkki". Itse valitsen syvälinkitysformaatiksi aina URLin, koska se on mielestäni yksinkertaisempi käyttää. Liitän kohde-URLiksi tuotteen osoitteen ja kopioin alta valmiin syvälinkityskoodin. Postaukseen koodin voi liittää tavallisen linkin tavoin yläpalkin "Linkki"-kohdan kautta.


Muista ilmoittaa lukijoille, että kyse on kaupallisista linkeistä, sillä muuten syyllistyt laittomaan piilomainontaan. Kirjoita siis postauksen loppuun "sisältää kaupallisia linkkejä" tai jotain muuta vastaavaa, kuten minäkin olen tehnyt tässä postauksessa.

Tältä näyttää valmis tuotos. Nyt vain mieleistä sohvaa valitsemaan! Tässä esimerkissä merkitsin siis tuotteet numeroilla ja laitoin numeroidut linkit kuvan alle, mutta aivan hyvin kuvan alle olisi voinut kirjoittaa tuotteiden nimet ja jättää kollaasin kuvat numeroimatta. Nämä ovat makuasioita.

1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6


Loppukaneettina täytyy vielä todeta, ettei kollaasin tekeminen ollut yhtään niin vaikeaa, kuin olin kuvitellut. Se oli itse asiassa yllättävän terapeuttista puuhaa. Työläimmät osuudet olivat kuvien valitseminen netistä ja mainoslinkkien merkitseminen kuvan alle. Itse kollaasin luominen ja kuvien asettelu sen sijaan olivat nopeita ja mukavia vaiheita.

Oletko sinä tehnyt kollaaseja blogiisi?


sisältää kaupallisia linkkejä