sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kustomoitu Blogipolku-seurantanappi


Blogilista lopettaa toimintansa 1.6.2015, joten nyt viimeistään kannattaa lisätä oma blogi muihin blogipalveluihin, kuten Blogipolkuun ja Blogloviniin. Eräs lukija pyysi minua tekemään ohjeen oman seurantanapin tekemiseen Blogipolku-palveluun. En ollut aikaisemmin kuullut kyseisestä palvelusta, joten menin heti tutkimaan, mistä on kyse.

Ensivaikutelma Blogipolusta oli positiivinen. Ulkoasu on mukavan yksinkertainen ja etusivulla voi selata uusia postauksia ja uusimpia blogeja. Sivustolta voi hakea blogeja kategorioiden ja tagien avulla. Kilpailuille ja blogihaasteille on omat välilehtensä. Profiilin tekeminen sivustolle on helppoa ja nopeaa ja profiiliin voi itse liittää käyttäjäkuvan. Kaipaisin ehkä sivustolle jonkinlaista suosituimpien blogien listausta Blogilistan tapaan, mutta toisaalta Blogipolussa on hyvä, että kaikki blogit pääsevät esille saman arvoisina.

Mutta siirrytään nyt siihen seurantanapin tekemiseen. Alussa sinun pitää luoda mieleisesi kuva. Suosittelen tekemään sen esimerkiksi PicMonkey-sivustolla tai jollakin muulla kuvankäsittelyohjelmalla. Wordillakin voi tehdä tekstikuvan (lue ohje täältä). Voit myös vapaasti ottaa jonkin näistä tekemistäni kuvista:










Seuraavaksi kuva siirretään blogiin ja siihen liitetään linkki Blogipolku-sivustolle. Tähän on olemassa kaksi keinoa. Kuvalinkki voidaan laittaa blogiin HTML/JavaScripti-koodin kautta tai kuvatoiminnon kautta. Suosittelen käyttämään ensimmäistä vaihtoehtoa. Toinen vaihtoehto on helpompi, mutta ainakin oma selaimeni pakottaa antamaan kuvalle otsikon. En ainakaan itse halua laittaa sellaista, koska seurantanappi näyttää kivemmalta ilman otsikkoa.


Vaihtoehto 1: Kuvalinkki laitetaan blogiin HTML/JavaScript-toiminnon kautta.


1. Ensin kuva pitää siirtää nettiin, jotta sille saadaan luotua oma URL-osoite. Itse käytän tässä esimerkissä postimage.org-sivustoa, mutta samankaltaisia sivustoja löytää googlettamalla "image hosting".




2. Kuvan lataamisen jälkeen avautuu sivu, jossa on paljon linkkejä. Kopioi kohdassa "Suora linkki" oleva osoite.

3. Mene Blogipolussa omaan profiiliisi. Sinne pääset klikkaamalla käyttäjänimeäsi oikeasta yläkulmasta, valitsemalla "Blogit" ja klikkaamalla blogin nimeä. Kun olet päässyt profiiliisi, kopioi sen osoite. Osoitteen pitäisi olla muotoa http://blogipolku.com/blogit/bloginnimi-123.




4. Mene Bloggerin vasemmasta sivupalkista kohtaan "Ulkoasu" ja valitse "Lisää gadget". Valitse avautuvasta listasta kohta "HTML/JavaScript" ja liitä seuraava koodi sisältökenttään. Muokkaa profiilisi ja kuvasi osoite niille tarkoitettuihin kohtiin ja tallenna muutokset.

<a href="blogipolunprofiilinosoite"><img src="kuvanosoite" border="0"/></a>

Eli tässä siis laitetaan blogin sivupalkkiin kuva, jota klikkaamalla lukija pääsee Blogipolku-profiiliisi.




5. Mene katsomaan blogiasi, onnistuiko seurantanapin tekeminen.


Vaihtoehto 2: Kuvalinkki laitetaan blogin sivupalkkiin kuvatoiminnon kautta.


1. Mene Blogipolussa omaan profiiliisi. Sinne pääset klikkaamalla käyttäjänimeäsi oikeasta yläkulmasta, valitsemalla "Blogit" ja klikkaamalla blogin nimeä. Kun olet päässyt profiiliisi, kopioi sen osoite. Osoitteen pitäisi olla muotoa http://blogipolku.com/blogit/bloginnimi-123.

2. Mene Bloggerin vasemmasta sivupalkista kohtaan "Ulkoasu" ja "Lisää gadget". Valitse listasta kohta "Kuva".

3. Liitä profiilisi osoite linkkikenttään ja valitse haluamasi kuvatiedosto. Tallenna muutokset.




4. Mene katsomaan, miltä blogisi näyttää. Nyt seurantanapin pitäisi näkyä blogissa.

10 kommenttia:

  1. Tarviiko laittaa sun blogi lähteeksi jos käytän jotain noista kuvista?? Kiitos tästä ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. Sain tehtyä, kiitos!

    VastaaPoista
  3. hei! minulla olisi yksi kysymys: kun ihmiset haluavat tilata blogiani, heidänhän piäisi painaa sellaista sinistä "liity tähän sivustoon"-painiketta, mutta en saa sellaista esille mistään! Pystytkö auttamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitää mennä Bloggerissa vasemmasta sivupalkista kohtaan "Ulkoasu" ja "Lisää gadget". Kun avautuu uusi ikkuna, valitse sen sivupalkista kohta "Muita laajennuksia" ja "Lukijat". Ainakin itselleni onnistui tuolla tavalla :)

      Poista
  4. Kiitos valmiista seurantapainikkeista! Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut ongelmaa käyttää palveluiden omia seurantapainikkeita, mutta tällä kertaa Wordpress ei huolinut minkään palvelun (Bloglovin', Blogipolku) koodeja, vaikka yleensä painikkeiden lisääminen on niin simppeliä.

    Kaikki eivät pidä sillisalaatista, jonka eri palveluiden tarjoamat vakiopainikkeet väistämättä luovat, mutta minä en ainakaan toistaiseksi ole kaivannut yhtenäistä teemaa, niin että kaikki painikkeet näyttäisivät identtisiltä.

    VastaaPoista
  5. Liitin blogini Blogipolkuun ja kaikki näytti olevan ok. Nyt ei kuitenkaan enää uudet kirjoitukset päivity sinne. Pitääkö sinne joka kerta itse kirjautua sisään päivittämään oma blogi? Eikö tosiaan toimi automaattisesti kuten blogilistalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet postaukset kyllä päivittyvät Blogipolkuun automaattisesti, mutta melko hitaasti.

      Poista
  6. Kiitos hyödyllisestä postauksesta! Ilman tätä en olisi kyllä osannut! Blogisi vaikuttaa muutenkin mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä :)

    VastaaPoista
  7. Tästä postauksesta oli kyllä paljon apua, kiitos! :D

    VastaaPoista