maanantai 29. syyskuuta 2014

Sivujen ja välilehtien luominen blogiin


Sivujen avulla voi järjestää blogin erillisiin osioihin. Tyypillisiä sivujen nimiä ovat esimerkiksi "Tietoja minusta" ja "Ota yhteyttä", jotka löytyvät tästäkin blogista. Sivut tarkoittavat siis niitä tyypillisesti bannerin alla olevia linkkejä, joiden kautta pääsee esimerkiksi lukemaan tietoja bloggaajasta tai siirtymään blogin Facebook-sivulle.

Sivut voidaan näyttää välilehtinä blogin yläosassa tai linkkeinä sivupalkissa. Tavanomaisin ja selkein ratkaisu on laittaa sivut blogin yläosaan heti nimen alapuolelle, kuten tässä blogissa on tehty.

Eri sivuilla esitetään yleensä sellaista tietoa, joka ei muutu. Tästä huolimatta oman blogin sivut kannattaa tarkistaa aika ajoin, jotta tiedot pysyvät ajantasaisina eivätkä sivut sisällä vanhentuneita linkkejä. Yleensä ainakin uudet lukijat käyvät vilkaisemassa blogin eri välilehtiä, joten olisi hyvä, että tiedot pitäisivät paikkansa.


OHJEET SIVUJEN TEKEMISEEN:


1. Valitse Bloggerissa vasemmasta sivupalkista kohta "Sivut" ja "Luo uusi sivu".




2. Uusi sivu tehdään aivan samalla tavalla kuin tavallinen blogipostaus. Kirjoita otsikkokenttään sivun nimi ja sisältökenttään haluamasi teksti. Paina lopuksi "Julkaise".




3. Mene Bloggerin vasemmassa sivupalkissa kohtaan "Ulkoasu" ja klikkaa kohtaa "Lisää gadget". Kun valitset kuvassa ympyrällä merkityn kohdan, sivut tulevat blogin yläosaan.




4. Valitse kohta "Sivut".




5. Määritä näytettävät sivut ja niiden järjestys. Tallenna.




6. Sivulinkin voit luoda klikkaamalla "+ Lisää ulkoinen linkki"-kohtaa. Tällä tavoin voit luoda linkin esimerkiksi Blogilistalle tai blogisi Facebook-sivulle.






Vinkkejä sivujen muotoiluun


Mallin suunnittelutyökalulla voit muokata sivujen ulkoasua. Tämä onnistuu menemällä suunnittelutyökalussa kohtaan "Lisäasetukset". 

Välilehtien teksti -kohdassa voit muotoilla fonttia.

Välilehtien tausta -kohdassa voit muuttaa taustaväriä.

Aksentit -kohdassa voit vaihtaa välilehtien reunusvärin. Vaihda väri valkoiseksi, jos haluat poistaa sivujen välissä ja ympärillä olevat viivat.

Bloggerissa oletusasetuksena on, että sivut on tasattu vasemmalle. Jos haluat keskittää sivut, mene kohtaan Lisää CSS. Sijoita seuraava koodi tekstikenttään:

.PageList {text-align:center !important;}
.PageList li {display:inline !important; float:none !important;}


14 kommenttia:

  1. Osaisitko neuvoa, että miten saa sivun nimeksi esim. Bloglovin ja sitten sitä sivua klikkaamalla lukija ohjautuu suoraan Blogloviniin? Monilla bloggareilla on sellainen linkki sivujen joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän postauksen kohdassa 6 on ohje tuollaisen sivulinkin tekemiseen. Eli sitä ei tehdä samalla tavalla kuin yleensä sivut tehdään, vaan linkki tehdään "Lisää gadget" -kohdassa valitsemalla "Lisää ulkoinen linkki".

      Poista
  2. En saa siltikään näkymään! Haluatko vilkaista blogini: http://meollaanparhaita.blogspot.fi/ ja sanoa miten saan sivun esiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä, että sait sivut jo luotua. Jos haluat siirtää ne sivupalkista blogin yläosaan, niin se onnistuu "Ulkoasu"-kohdassa.

      Poista
  3. mä saan tuon tehtyä, mutta silti pieni onkelma. kohta on Blogin nimi ja kun siitä painaa, se ei siltikään mene siihen sivuun, vaikka julkaisin jo sen. mikä mättää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa blogiasi ja hyvin näytti toimivan :)

      Poista
  4. Tää on jo aika vanha, mutta kokeilen silti kommentoida. Ongelmani on se, että olen tehnyt jo sivun ja laittanut sen oikea oppisesti (tietääkseni) ulkoasuun. Kun menen blogiin niin näen kyllä linkin välilehdestä, mutta kun painan sitä niin se pysyy etusivulla.

    VastaaPoista
  5. hei, onko siis mahdollista saada omat tekstit sivujen alle - esim. että vaikka puutarha-sivu ja palloilu-sivu ja niiden alle teksteinä omat jutut? Vai tuleeko kaikki aina etusivulle, tekstit siis. Kiitos vastauksesta etukäteen!

    VastaaPoista
  6. hei, onko siis mahdollista saada omat/eri tekstit sivujen alle - esim. että vaikka puutarha-sivu ja palloilu-sivu ja niiden alle teksteinä omat jutut? Vai tuleeko kaikki aina etusivulle, tekstit siis. Kiitos vastauksesta etukäteen!

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon loistavasta ohjeesta. Bloggerin on tosi huono enkä päässyt mihinkään. Nyt sujui kuin tanssi 😃

    VastaaPoista
  8. Mistä saan tietää sen sivun linkin?

    VastaaPoista
  9. Sain luotua välilehden, mutta miten saan tekstin julkaistua juuri sen lehden alle. Nyt ne menee vaan automaattisesti ensimmäisen välilehden alle.

    VastaaPoista
  10. Miten tällaisen kommenttikentän saa sivulle laitettua?

    VastaaPoista