keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Miten tehdä postauksia blogin eri sivuille?


Minuun otti viime viikolla yhteyttä eräs opettaja, joka oli perustanut koululleen blogin. Hän halusi, että postaukset näkyisivät sekä blogin etusivulla että kategorioittain blogin erillisillä sivuilla. Blogissa olisi siis joka luokalle ( 7 lk, 8 lk ja 9 lk) oma sivu, jota klikkaamalla pääsee katsomaan sen luokan tekemiä projekteja.

Päätin tehdä tutoriaalin aiheesta, koska samaa asiaa pohtii varmasti moni muukin. Postausten lajitteleminen omille sivuilleen on kätevää etenkin sellaisissa blogeissa, joissa postaukset käsittelevät vain muutamia eri aiheita.


Miksi sivuille ei voi kirjoittaa useita postauksia?


Olet jo ehkä huomannut, että Bloggerissa sivuille ei voi kirjoittaa useita postauksia, koska yhdellä sivulla on vain yksi tekstikenttä. Bloggerissa on nimittäin tarkoitettu, että sivuilla näytetään vain esimerkiksi yhteystiedot, tietoja bloggaajasta ja muuta vastaavaa tietoa, jonka ei haluta hukkuvan postausten sekaan vaan olevan helposti lukijoiden saatavilla. Postaukset sen sijaan näytetään blogin etusivulla.

On kuitenkin olemassa yksi tapa, jolla saa lajiteltua postaukset näkymään eri sivuilla. Siinä merkitään postaukset tunnisteilla ja näytetään yhdellä sivulla tietyllä tunnisteella merkityt postaukset.


Tee näin:


1. Merkitse postauksiin tunnisteet. Käy postaukset yksitellen läpi ja merkitse oikeassa reunassa olevaan "Tunnisteet"-kohtaan sen sivun nimi, jolla haluaisit postauksen näkyvän.


2. Ulkoasuasetusten kohdassa, jossa voi muokata sivuja, on kohta "Lisää ulkoinen linkki". Anna sivulle nimi ja laita linkiksi bloginnimi.blogspot.fi/search/label/tunnisteennimi. Linkin saat selville klikkaamalla tunnisteen nimeä postauksen lopussa.



3. Tallenna muutokset ja käy blogin puolella katsomassa, miten onnistui. Sivua klikkaamalla pitäisi näkyä kaikki postaukset, jotka on merkitty sillä tunnisteella.


Oletko sinä keksinyt muita keinoja blogipostausten näyttämiseen eri sivuilla?

6 kommenttia:

  1. Hei,

    käykö tässä sitten niin, että KAIKKI postaukset näkyvät pääsivulla, ja vain ne tietyllä tägillä merkatut näkyvät uudelleen tuolla toisella sivulla? Itse haluaisin ainakin, että nuo tietyt, toiselle sivulle tarkoitetut postaukset EIVÄT näkyisi pääsivulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikki postaukset näkyvät myös etusivulla. Blogissa on kuitenkin ideana, että postaukset näkyvät etusivulla aikajärjestyksessä uusin kirjoitus ensimmäisenä. Jos ei halua tehdä noin, niin sitten pitäisi valita joku muu muoto sivustolleen :)

      Poista
  2. Joko olen sokea tai en löydä tuota kohtaa Bloggerista. Sinusta on ollut ihan hurjasti apua! Kiitos siitä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, tekisi mieli halata! Onnistuin

    VastaaPoista