torstai 23. lokakuuta 2014

Myy itse mainostilaa blogistasi


Jos blogillasi on paljon kävijöitä, voit harkita mainostilan myymistä itse. Tällöin otat itse yhteyttä yrittäjiin ja kysyt, haluaisivatko he laittaa omia mainoksiaan blogiisi maksua vastaan. Mainos voi olla esimerkiksi kuvabanneri, joka laitetaan blogiin kuukaudeksi kerrallaan. Mainostusta voi tehdä myös postausten muodossa.

Mainostilan myyminen itse on suositeltavaa, koska silloin turhat välikädet jäävät pois. Tämä tietysti tarkoittaa lisää työtä sinulle itsellesi, mutta toisaalta myös suurempia tuloja. Esimerkiksi Google AdSense –ohjelmassa tulojen jako tapahtuu siten, että mainoksia näyttävä julkaisija saa 68 % ja Google 32 %. Mainostilaa itse hallinnoimalla voi siis tienata merkittävästi enemmän kuin mitä saisi ohjelmien kautta.

Lisäksi on mahdollista, että saa neuvoteltua itselleen paremmat sopimukset kuin mitä saisi valmiiden mainosohjelmien kautta. Jos sivusto on laadukas, ei ohjelmien kautta välttämättä saa riittävää kompensaatiota mainostamisesta, koska tuottoprosenteissa on huomioitu, että osa ohjelmaa käyttävistä sivustoista on huonolaatuisia.


Kuva: Stuart Miles / FreeDigitalPhotos.net


Käytännössä homma toimii näin:


  1. Etsi sopiva yrittäjä.
  2. Vakuuta yrittäjä siitä, että hänen kannattaa mainostaa blogissasi.
  3. Neuvottele ehdoista.
  4. Valmistele sopimus ja allekirjoita se. Pyydä myös yrittäjältä allekirjoitus.
  5. Vastaanota maksu tilillesi (muista pitää kirjaa tuloista!).
  6. Auta yrittäjää mainoksen tekemisessä, jos hänellä ei ole sellaista valmiina.
  7. Laita mainos blogiin.
  8. Muista poistaa mainos blogista, kun sopimus päättyy.
  9. Valmistaudu vastaamaan lukijoiden kysymyksiin yrityksestä.
  10. Voit vielä keskustella yrittäjän kanssa tuloksista. Haluatteko jatkaa yhteistyötä?


Kontaktin ottaminen yrityksiin


Ihan aluksi kannattaa miettiä, missä lukijat asuvat ja millaisista tuotteista ja palveluista he voisivat olla kiinnostuneita. Jos esimerkiksi kirjoitat blogia huonekalujen verhoilusta, voisi blogissa mainostaa verhoilutarvikkeita myyvää yritystä.

Kun sopiva yritys on löytynyt, voi yrityksen nettisivulta etsiä yhteystiedot. Isojen yritysten kohdalla voi olla vaikeaa selvittää, keneen pitäisi ottaa yhteyttä. Tällöin kannattaa ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ja pyytää markkinoinnista vastaavan henkilön puhelinnumeroa. Myös LinkedIniä voi käyttää apuna oikeiden ihmisten löytämiseen.

Ennen kuin otat yhteyttä yrittäjiin, sinun kannattaa miettiä valmiiksi perusteluita, miksi heidän kannattaisi mainostaa blogissasi. Valmistaudu kertomaan millainen blogisi on, kuinka paljon sillä on lukijoita ja millaisia lukijat ovat. Tavoittaako yrittäjä sopivan kohderyhmän blogin kautta? Yrittäjä haluaa tietää, mitä hän saa vastineeksi rahoilleen.

Halutessasi voit tehdä blogistasi esitteen, jonka lähetät yrityksille. Siinä voit esitellä blogiasi ja sen kävijätilastoja ja kertoa, millaista mainontaa voit tarjota yrityksille. Myös hinnaston voi sisällyttää esitteeseen.


Hinnoittelu


Tässä vaiheessa herää kysymys, millaisen korvauksen mainoksen laittamisesta blogiin voi pyytää. Hinnoittelu riippuu luonnollisesti monista tekijöistä. Kuinka hyvin mainos tavoittaa kohderyhmänsä? Onko mainos pelkkä kuvabanneri blogissa vai mainostetaanko yritystä myös postauksissa? Minkä kokoinen mainos on ja missä kohdassa se on blogissa?

Kuvabannereiden osalta voi ainakin karkeasti noudattaa sääntöä, että tuhatta kävijää kohden maksetaan kaksi euroa. Laskukaava menee siis näin: kävijämäärä / 1 000 x 2. Eli jos blogilla on 50 000 kävijää kuukaudessa, voisi mainoksesta pyytää 100 euroa kuukaudessa. Jos blogilla on vähemmän lukijoita, kannattaa neuvotella kerralla pidempikestoinen sopimus, jotta mainoksesta voi pyytää sopivan korvauksen.

Toisaalta mainostilan hinnoittelua ei voi tehdä pelkän kävijämäärän perusteella. Jos sivustosi on korkeatasoinen ja sen kohderyhmä on selkeästi rajattu (esim. nuoret aikuiset, jotka ovat kiinnostuneita kielikursseista ulkomailla), voi vähäinenkin kävijämäärä riittää. Ratkaisut hinnoittelun suhteen ovat aina yksilöllisiä ja maalaisjärjellä pääsee pitkälle.


Mainoksen laittaminen blogiin


Jos yrittäjällä ei ole mainosta valmiina, voit auttaa häntä sellaisen tekemisessä. Mainokseen voi ostaa kuvan kuvapankista (esim. iStockphoto) ja kuvaan voi lisätä tekstiä kuvaeditorin avulla (esim. PicMonkey). Yleisimpiä mainoskokoja ovat 300 x 250, 160 x 600 ja 728 x 90, joista kaksi ensimmäistä sopivat sivupalkkiin ja viimeinen sopii blogin alalaitaan. Nämä koot sopivat melko varmasti blogisi ulkoasuun.

Yksinkertaisin keino on laittaa mainos blogin sivupalkkiin ja tehdä siihen kuvalinkki, jolloin mainosta klikkaamalla pääsee yrityksen nettisivulle. Lue täältä ohje kuvalinkin tekemiseen.


Kuinka monta mainosta on sopivasti?


Mainostilan myyminen itse on työlästä. Suosittelen aloittamaan muutamalla mainoksella ja lisäämään niitä sitä mukaa, kun kokemusta karttuu. Blogiin voi yhdistellä mainoksia eri lähteistä. Osan mainoksista voi hankkia itse ja osan voi ottaa esimerkiksi affiliate-verkostojen kautta.

Mainoksia ei kannata ahnehtia, koska mainosmäärän kasvattaminen ei kasvata tuloja enää tietyn rajan jälkeen. Noin 5–10 mainosta on maksimimäärä yhteen blogiin. Lukijat tulevat sokeiksi mainoksille, jos niitä on liikaa. Runsaat mainokset myös hidastavat sivuston latautumisaikaa.


Missä vaiheessa mainostilaa voi alkaa myydä?


Aivan blogin alkutaipaleella, kun kävijöitä on vähän, kannattaa mainokset hankkia affiliate-verkostojen kautta. Mainostilan myyminen kannattaa aloittaa vasta silloin, kun blogi on suosittu, eli kun sillä on useita satoja kävijöitä päivässä. Koko prosessi on sen verran työläs, ettei siihen muutaman kympin takia kannata ryhtyä. Keskity siis alussa laadukkaiden postausten kirjoittamiseen ja lukijakunnan kasvattamiseen.

Mainostilaa myydessä itse on tavoitteena yleensä solmia mahdollisimman pitkäaikaisia yhteistyösopimuksia. Mainonnan pitää tuottaa rahaa yrityksille ja sinun pitää tuoda yrityksille lisää asiakkaita. Jos et onnistu tässä, eivät yritykset halua jatkaa yhteistyötä kanssasi. Vasta perustettuun blogiin laitetut mainokset eivät todennäköisesti tuota riittävää lisäarvoa yritykselle, joten yhteistyö päättyy todennäköisesti yhtä nopeasti kuin se alkoikin.

6 kommenttia:

  1. Montako on PALJON kävijöitä? Kuinka paljon kävijöitä pitää olla viikossa tai päivässä että mainoksen voi laittaa? Tai että joku suostuu laittamaan mainoksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon on vaikeaa antaa yksiselitteistä vastausta. Itse pidän nyrkkisääntönä, että blogilla pitäisi olla vähintään joitakin satoja päivittäisiä lukijoita, jotta mainostilan myyminen kannattaisi. Myös sillä on paljon vaikutusta, kuinka kohdennettu blogi on ja miten hyvin se tavoittaa kohderyhmänsä.

      Jos päivittäisiä kävijöitä on esimerkiksi vain 30, niin mainokset kannattaa hankkia mieluummin esimerkiksi TradeTrackerin tai Tradedoublerin kautta.

      Poista
  2. Olen opiskelija, joka ylläpitää verkkosivua opintojen ja töiden ohella. Haluan myydä yrityksille mainostilaa. Arvioin, että kykenen tienaavani n. 200-400e/kk jos ja kun myyn mainostilaa. Miten verotus menee ja miten laskutan yrityksiltä mainostilasta, kun ei ole toiminimeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Voit ilmoittaa mainostulot esimerkiksi veroilmoituksen kohdassa "Muut ansiotulot" ja kertoa lisätiedoissa, mistä tuloista on kyse. Laskutuksessa voi käsittääkseni käyttää netistä löytyviä valmiita laskupohjia. Muut saavat toki korjata, jos olen väärässä.

      Poista
  3. Miten verottajalle ilnoitetaan tulot.Jotkut blogin pitäjät ovat opiskelijoita jotka hakevat erilaisia tukia opintojen aikana. Kaikki tulot tarvii ilmoittaa. Ei kuulosta hyvälle.

    VastaaPoista
  4. Tuo edellinen vastaus on veropetos ja kirjanpitorikos.
    Mainostilan myyminen ei ole ansiotuloa vaan liiketoimintaa jolloin täytyy pitää kirjanpitoa, ja hoitaa alvit verottajalle. Tarvitset toiminimen tai sitten käytät laskutuspalvelua. kuten ukko, eezy, odeal niitä riittä pilvin pimein. Hoitaa kaikki velvollisuudet ilman tarvetta omaa yritykseen.

    VastaaPoista