maanantai 4. toukokuuta 2015

Miten lisätä blogiin mainoksia?


Lisätienestiä blogimainoksilla


Mainosten näyttäminen blogissa on erinomainen keino saada pientä lisätienestiä. Kuka tahansa iästä riippumatta voi perustaa blogin ja alkaa tienaamaan mainoksilla. On äärimmäisen palkitsevaa tienata rahaa kirjoittamalla asioista, joita itse harrastaa ja joihin suhtautuu intohimoisesti.

Mainostuloilla voi jopa elättää itsensä, jos blogi on riittävän suosittu. Tämä edellyttää ahkeraa päivittämistä, suurta vaivannäköä ja laajaa ja sitoutunutta lukijakuntaa. Suomessa vain harva bloggaaja yltää useiden tuhansien eurojen kuukausituloihin blogillaan. Satojen eurojen kuukausituloihin sen sijaan harrastelijabloggaajalla on hyvät mahdollisuudet päästä.

Bloggaamista käsittelevästä uutisoinnista saa kuvan, että mainostulot ovat helppoa rahaa. Joidenkin bloggaajien kohdalla näin ehkä on, mutta useimmat bloggaajat joutuvat tekemään paljon töitä saamiensa tulojen eteen. Hyvä puoli kuitenkin on se, että kuka tahansa voi kokeilla, kuinka helppoa blogilla tienaaminen on.


Näin laitat mainoksia blogiin


1. Liity mainoksia tarjoavalle sivustolle. Omien kokemusteni mukaan Tradedoubler* ja TradeTracker* ovat erinomaisia sivustoja blogimainosten hankkimiseen. Niihin liittyminen on helppoa, ilmaista ja tienaamisen voi aloittaa heti blogin perustamisen jälkeen. Myös Googlen AdSense-mainosohjelma on hyvä, mutta siihen päästäkseen pitää olla blogannut pidempään. Itselläni kesti joitakin kuukausia ennen kuin minut hyväksyttiin AdSenseen.

Olen kirjoittanut oppaat eri mainossivustoille liittymisestä:


2. Valitse blogin aihepiiriin sopivia mainoksia. Jos blogisi käsittelee esimerkiksi matkailua Etelä-Amerikassa, ovat lukijat todennäköisesti ihmisiä, jotka suunnittelevat lähtevänsä matkalle Etelä-Amerikkaan. Blogiin kannattaa siis tässä tilanteessa laittaa vaikkapa hotellien, lentoyhtiöiden ja autovuokraamoiden mainoksia.

3. Hae mukaan yritysten mainosohjelmiin. Mainosohjelmat ovat yrityskohtaisia ja niihin pitää hakea erikseen. Jos haluat esimerkiksi Stockmannin mainoksia blogiisi, sinun pitää erikseen lähettää hakemus Stockmannin mainosohjelmaan. Joissakin ohjelmissa on automaattinen hyväksyntä kun taas joissakin ohjelmissa hyväksymisprosessi saattaa kestää jopa useita päiviä. Jo heti alussa kannattaa lähettää hakemus kaikkiin sellaisiin ohjelmiin, joiden mainoksia haluaisit blogiisi laittaa.

4. Laita mainokset blogiin. Kun sinut on hyväksytty mainosohjelmiin, voit lisätä haluamasi mainokset blogiin. Mainosten määrä kannattaa pitää kohtuullisena, koska liiallinen mainosten määrä ärsyttää lukijoita. Jos sinulla on Blogger-blogi, voit lisätä mainoksen blogiin menemällä vasemman sivupalkin kautta kohtaan "Ulkoasu". Klikkaa "Lisää gadget" ja valitse avautuvasta listasta kohta "HTML/JavaScript". Liitä mainoksen koodi sisältökenttään ja tallenna. Rahan tienaaminen voi alkaa!


Alussa tienaaminen voi olla hidasta


Päivitä blogiasi ahkerasti ja säännöllisesti, mielellään vähintään kerran viikossa. Näe paljon vaivaa postausten eteen, jotta ne olisivat mahdollisimman ammattimaisia. Laadukas sisältö tuo blogille lukijoita ja saa blogisi näkymään korkealla hakutuloksissa, mikä edelleen kasvattaa blogin kävijämäärää.

Älä lannistu siitä, jos ensimmäisten kuukausien aikana tulot ovat lähes olemattomat. Se kestää aikansa, että ihmiset löytävät blogisi ja lukijamäärä kasvaa. Jos tulosi ovat lukijamäärään nähden pienet, kannattaa miettiä, miten tuloja voisi kasvattaa. Ovatko mainokset varmasti hyvin kohdennettuja? Jos jokin mainos ei tuota pitkän ajankaan kuluessa rahaa, se kannattaa vaihtaa johonkin toiseen. Lue lisää, miten voit maksimoida tulosi TradeTrackerista ja Tradedoublerista.


*mainoslinkki

12 kommenttia:

  1. Onko sinulla tietoa youtube-videoiden mainoksista? Seuraan monia amerikkalaisia youtubebloggaajia ja heillä on aina joku mainos videon alussa. Tienaakohan niillä kivasti? Ja saako niillä rahaa, jos kaikilla lukijoilla on mainokset blokkaava lisäosa selaimessaan?

    VastaaPoista
  2. No nyt kun painoin julkaise-nappia, huomasin tuossa sivussa kirjoituksesi YouTube-videoilla tienaamisesta. Siellä varmaan käsitteletkin asiaa :) Menen lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Youtube pystyy ilmeisesti tunnistamaan, onko käyttäjällä mainokset estävä lisäosa käytössä. Jos mainosta ei näytetä, ei mainostaja luonnollisesti halua maksaa siitä katselukerrasta.

      Mainoksilla tienaaminen on tosi tapauskohtaista, mutta kyllä sellaiset tubettajat, joilla on satoja tuhansia tai jopa miljoonia seuraajia, saavat paljon mainostuloja.

      Ja sieltä Youtube-postauksestani löytyy tosiaan lisätietoa aiheesta :)

      Poista
  3. Perustin maaliskuussa blogin ja tähän mennessä olen tienannut vähän yli 100 euroa mainoksilla. TradeDoublerin kautta niitä hommasin. Eihän tuo summa kovin paljon ole mutta jotain kuitenkin. Tässä taloustilanteessa kun työpaikat ovat uhanalaisia, on kaikkien hyvä miettiä muitakin tienauskeinoja pahan päivän varalle. Blogilla tienaaminen on yksi hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on tosi hyvin tienattu noin lyhyessä ajassa! On aivan totta, että taloudellista turvaa lisää se, että palkan lisäksi on muitakin rahan lähteitä.

      Poista
  4. Olen pitänyt valokuvausblogia kohta puoli vuotta eikä minua ole vieläkään hyväksytty AdSenseen. Blogini siis pääasiassa sisältää pelkkiä kuvia ja tekstiä on melko vähän. Postauksia teen pari kertaa kuussa. Pitäisiköhän vielä odotella vai mitä suosittelet tekemään? Mieluiten hankkisin mainokset AdSensen kautta kun se vaikuttaa luotettavimmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaisit jo aloittaa blogilla tienaamisen, suosittelen ehdottomasti mainosten hankkimista Tradedoublerista tai TradeTrackerista. Ne ovat ihan yhtä luotettavia kuin AdSense. Suosittelen myös lukemaan kirjoittamani postauksen AdSenseen liittymisestä. Postaus sisältää vinkkejä, joiden avulla voit parantaa mahdollisuuksiasi päästä mukaan ohjelmaan.

      Lisäksi sinun kannattaa perehtyä kirjoittamaani postaukseen blogikuvien hakukoneoptimoinnista. Jos blogisi sisältää pelkkiä kuvia, hakukoneet eivät välttämättä ymmärrä blogisi sisältöä, minkä vuoksi sinun pitäisi liittää kuviin tekstiä antamieni ohjeiden mukaan.

      Poista
  5. Hei, haluaisitko tehdä blogipolkuun samanlaisen napin ja ohjeet kuin aiemmin blogilistaan, joka pian lopettaa? Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Itselläni vastaavanlainen blogi: http://helpostirikkaaksi.blogspot.fi/. Tervetuloa tutustumaan!! Itse tienaan 200-800 euroa kuukaudessa mainoksilla, mutta tuo vloggaaminen olisi erittäin kiinnostavaa jos olisi sopiva aihe!

    VastaaPoista
  7. En suosittele mainoksia blogiin.

    1. Mainokset vievät lukijat mainostettavalle sivulle ja saat siitä naurettavan korvauksen senteistä puoleen euroon. Kyseessä voi olla elämäsi vakiolukija - mennyttä.
    2. Mainokset eivät tuota enää, koska lähes kaikilla on mainonnan esto-ohjelma. Mainoksilla tienasi ehkä 10 vuotta sitten viimeksi, muttei tänään.
    3. Mainokset paitsi rumentavat blogia tehden siitä sekavan, ne myös aiheuttavat kuormaa koodiin ja uusia kyselyitä Googlen sivuille, tämä hidastaa blogia.

    Itse näytin mainoksia blogissani noin vuoden ajan 2017-2018 ja muutaman vuoden ajan noin 2007-2011 ja tilanne tänään on se, että blogilla saa enää tonnikalaa kuukaudessa tuhannella kävijällä - minun tapauksessa.

    Siinä ei ole mitään järkeä. Saan tonnikalaa samalla kun menetäm vaivalla hankittuja lukijoita! Ei enää, kiitos.

    VastaaPoista
  8. hei olen laittanut numerosarjan siis mainoksen koodin sinne blogiin mutta miksi se vain näkyy vasemmassa yläkulmassa numerosarjan eli ei mainoksena näy

    VastaaPoista