maanantai 14. heinäkuuta 2014

Missä vaiheessa blogiin kannattaa laittaa mainoksia?


Blogin perustamisen jälkeen bloggaaja alkaa melko pian pohtia, milloin blogiin voi laittaa mainoksia. Kysymykseen ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, mutta mielipiteet voidaan jakaa kahteen koulukuntaan: blogiin laitetaan heti alussa mainoksia tai mainoksia laitetaan vasta sitten, kun blogilla on jo paljon kävijöitä. 


1) Blogiin laitetaan mainoksia heti perustamisen jälkeen.

Mainosten hankkiminen blogiin on todella helppoa, joten miksei aloittaisi rahan tienaamista heti, kun vain on mahdollista? Blogin ulkoasun suunnittelemiseenkin kuluu ehkä vähemmän aikaa, kun voi heti alussa suunnitella ulkoasun siltä kannalta, miltä mainokset näyttävät siinä. Jos mainokset lisää vasta ulkoasun suunnittelun jälkeen, saattavat mainokset näyttää ulkoasussa tökeröiltä. Ulkoasua joutuu ehkä muokkaamaan uudestaan, jotta mainokset sopivat siihen.

Lukijat on hyvä totuttaa mainoksiin heti alussa. Etenkin jos blogiin lisää mainoksia vasta siinä vaiheessa, kun blogi on jo pitkään ollut pystyssä ja sillä on paljon vakituisia seuraajia, saattavat mainokset aiheuttaa lukijoiden keskuudessa närää.

Liity TradeTrackerin* julkaisijaksi nyt, niin saat 10 euron liittymisbonuksen. TradeTrackerin käyttäminen on täysin ilmaista.


2) Blogiin laitetaan mainoksia vasta sitten, kun blogilla on kävijöitä.

Tässä käsityksessä tausta-ajatuksena on, että alussa kannattaa käyttää kaikki aika ja energia tekstin tuottamiseen. Blogilla ei ole kävijöitä, ellei sisältöä ole, joten mainoksista ei sinänsä saa mitään rahallista hyötyä. Tämä vaikuttaa järkeenkäyvältä. Toisaalta mainosten hankkiminen blogiin on niin nopeaa, ettei sillä ajankäytöllisesti ole juurikaan merkitystä, missä vaiheessa mainokset hankkii.


Kuva: bplanet / FreeDigitalPhotos.net


Kumpi vaihtoehto kannattaa valita?

Jos aikomuksenasi on tienata rahaa blogilla, suosittelen lisäämään mainoksia blogiin jo aivan bloggaamisen alkutaipaleella. Näin lukijat tottuvat mainoksiin ja voit blogin perustamisen jälkeen keskittyä pelkkään kirjoittamiseen. Alussa voit lisätä blogiisi vaikka ihan vain muutaman mainoksen ja lisätä mainosten määrää sitä mukaa, kun blogin kävijämäärä kasvaa.

Jos olet jo pidemmän aikaa kirjoittanut blogiasi ja haluat vasta nyt aloittaa mainostamisen, niin siitä vaan. Ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa blogilla tienaamista. Älä välitä, vaikka lukijat kritisoisivatkin mainoksia. Olet käyttänyt niin paljon aikaa ja energiaa blogiisi, että ansaitset kyllä saada itsellesi rahaa vastineeksi. Voin taata, että uudet lukijat eivät edes kiinnitä mitään huomiota siihen, onko blogissasi mainoksia vai ei.

Muista, että liika mainostaminen voi karkottaa lukijat, joten älä ahnehdi mainoksia. Esimerkiksi ponnahdusikkunoissa olevat mainokset ovat niin ärsyttäviä, ettei sivustolle halua mennä uudelleen. Lisäksi blogin sisältö kärsii, jos viikossa tulee monta mainospostausta. Yritä löytää tasapaino kunnollisen sisällön ja mainosten välille. Hyvä keino voi olla julkaista lisäksi yksi kunnollinen postaus sellaisena päivänä, jona julkaisee esimerkiksi tuotearvostelun. 




*mainoslinkki


5 kommenttia:

  1. Mitä tuo liidi tarkoittaa Tradetrackerin kampanjoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liidillä tarkoitetaan myyntijohtolankaa. Varsinaista myyntiä ei siis tehdä, mutta yritys saa mahdollisen uuden asiakkaan. Liidi voi olla esimerkiksi uutiskirjeen tilaaminen tai liittymislomakkeen täyttäminen.

      Poista
  2. Tyhmeliini kyselee täällä: olen vastikään hurahtanut blogien maailmaan ja se on vielä aika outo maailma minulle. Mitä tarkoittaa kun blogeissa mainitaan mainostamisen yhteydessä commercial? Miten sitä käytetään? Lisätäänkö commercial asiasanaksi ja mainostettavan yrityksen nimi linkiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut bloggaajat merkitsevät mainoslinkkejä sisältävät postaukset commercial-tunnisteella. Blogipostauksiin voi liittää avainsanoja, kuten esimerkiksi tässä postauksessa on tunnisteina "blogilla tienaaminen" ja "blogiin mainoksia". Kun klikkaa tunnistetta, pääsee katsomaan sillä tunnisteella merkittyjä postauksia. Eli jos klikkaat sitä commercial-tunnistetta jossain blogissa, et ohjaudu yrityksen nettisivuille, vaan näet muut mainontaa sisältävät postaukset.

      Poista