torstai 10. heinäkuuta 2014

Blogiaiheita, joilla voi rikastua


Usein sanotaan, ettei pelkän rahan takia kannata blogata, mutta itse olen hieman eri mieltä. Ihmiset ovat erilaisia ja meitä motivoi erilaiset asiat, joten jokainen taaplatkoon tyylillään. Jos raha motivoi perustamaan blogin, josta on apua monille ihmisille, niin en näe siinä mitään väärää. Sitä paitsi harva meistä kävisi töissä, jos työstä ei maksettaisi palkkaa.

Millaisilla blogiaiheilla sitten voi tienata rahaa? Mistä tahansa aiheesta kertovaan blogiin voi hankkia mainoksia ja saada niiden kautta tuloja. Mainostulot ovat yleisin tapa tienata rahaa blogilla. Rahaa voi kuitenkin ansaita yhä enemmän, jos onnistuu tuotteistamaan blogin ja myymään sen kautta jotain tavaraa tai palvelua.

Esimerkiksi fitnessbloggaaja Linda Manuella mainostaa blogissaan tarjoamiaan personal trainer –palveluita sekä ruoka- ja treeniohjelmia. Blogi toimii erinomaisena käyntikorttina, kun kirjoittaja esittelee blogissa ammattitaitoaan ja osaamistaan. Palveluiden myyminen on helppoa, kun lukijat luottavat bloggaajaan nähtyään, kuinka omistautunut tämä on työllensä ja millaisia tuloksia tämä saa aikaan. Aika ajoin Linda Manuella esittelee asiakkaidensa treenituloksia blogissa, mikä edelleen kannustaa lukijoita ostamaan palveluita bloggaajalta.

Sellaiset blogiaiheet ovat parhaita, jotka jollain tavalla auttavat lukijoita. Pohdi ihmisten tarpeita ja unelmia. Mitä ihmiset haluavat? Mistä he unelmoivat? Lähes kaikki haluavat olla kauniita, rikkaita, terveitä ja rakastettuja. Ihmiset haluavat tehdä elämästään parempaa ja olla entistä parempia ihmisiä. Kun blogi vastaa näihin ihmisten perustarpeisiin, on menestys taattu.




Blogissa on siis oltava sellaista sisältöä, joka parantaa lukijan elämänlaatua. Kannattaa miettiä, mitä ihmiset hakevat blogeista. Yleensä ihmiset etsivät vastausta johonkin ongelmaan. Blogeja luetaan myös niiden viihdearvon takia. Blogin pitää siis joko…
  1. viihdyttää lukijaa TAI
  2. tarjota lukijalle hänen etsimäänsä tietoa.

Pohdi, miten voisit vastata lukijoiden tarpeisiin blogillasi. Ihmisten perustarpeita tulkitsemalla voidaan määritellä aiheita, jotka kiinnostavat lukijoita. Sellaisia ovat esimerkiksi terveys, rahan tienaaminen, ulkonäön kohentaminen ja huumori. Yritä miettiä esimerkiksi näihin aihealueisiin liittyviä alakäsitteitä, niin saatat keksiä aiheen blogille, josta tulee suurmenestys.

3 kommenttia:

  1. Hei! Haluaisin tehdä tuotearvioita blogeissa, ja mahdollisesti ajan kanssa saada tuotteita arvioitavaksi. Miten tämä toimii? Otetaanko itse yhteyttä eri firmoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että itse ottaa yhteyttä eri yrityksiin. Yleensä firmat lähettävät oma-aloitteisesti tuotteitaan arvioitavaksi vain tosi suosituille bloggaajille.

      Poista
  2. Http://Johannarauha2001.munblogi.com

    VastaaPoista